Maaria Pulakka

Maaria Pulakka valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2024. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Frankfurtissa ja osallistunut useille mestarikursseille, kuten Darmstadtin nykymusiikkikursseille ja Emmanuel Ceyssonin opetukseen. Maaria esiintyy aktiivisesti orkestereissa Suomessa ja ulkomailla, ja on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterissa, Sinfonia Lahdessa ja Tukholman kuninkaallisessa filharmoniassa.

Hän on myös aktiivinen kamarimuusikko ja yksi nykymusiikkiin keskittyvän Trio Fracta Manun perustajajäsenistä. Modernin konserttiharpun lisäksi Maaria soittaa elektroakustista ja barokkiharppua. Vuonna 2023 hän toimi näyttämömuusikkona Kansallisteatterin näytelmässä Nuoret idealistit.

Maaria on erityisen kiinnostunut nykymusiikista sekä taiteen roolista oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman rakentamisessa. Hän pyrkii työskentelemään taiteen kentällä mahdollisimman laaja-alaisesti ja ennakkoluulottomasti.