Naarmu

Naarmu on kokeellisen musiikin ja esitystaiteen harrastajaryhmä, jonka juuret ovat Tulkinnanvaraista-foorumilla vuosina 2020–2024 toteutetun Cornelius Cardew’n Suuri oppi -musiikkiteatteriteoksen tutkimuksellisessa kokonaisesityksessä. Yhtyeen toimintaa kannattelee eri ikäisten ja eri taustoista tulevien jäsenten kiinnostus yhdessä oppimiseen kokeilemisen ja keskustelun sekä keskinäisen luottamuksen ja moniäänisyyden kultivoimisen myötä. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Anna-Liisa Arjama on kahden lapsen äiti, joka pitää saunomisesta ja käyttää vapaa-aikaansa ilmastoaktivismiin sekä ikääntyneiden ja maahanmuuttajien aseman vahvistamiseen.

Iris Mankilalle sana, kieli, runo, laulu on elämää. Hän on puhealan koulutettu; Naarmussa; kuorossa 30 vuotta.

Janne Kivistö on turkulainen musiikin ystävä, joka on kiinnostunut taiteesta eettisen yhdessäolon ilmentäjänä.

Juha Soivio viihtyy saarissa ja haltioituu puista. Juho Laitinen on leikkivä ihminen. Hän soittaa, laulaa ja käppäilee.

Markku Nikula on helsinkiläinen säveltäjä ja musiikinteorian opettaja.

Paola Livorsi on säveltäjä ja musiikin tutkija. Hän on kiinnostunut ihmisäänestä ja kielen musikaalisuudesta sekä odottamattomista ilmiöistä, jotka ilmestyvät eri kielten välillä.