”Hauskuutan itseäni ajatuksella, että sen sijaan, että kirjoittamiseni sijoittuisi poeettiseentästä linkistä.
tilaan, se sijoittuisi poeettiseen pohjaan. Metsän ja suon pohjaan, lumen vajuntaan, norkkoon, versoon, rihmaan.” Milka Luhtaniemi ja Matias Loikala esittävät runollisen, kaksikielisen esseeluennan Mustikkamaan rannalla. Se perustuu Luhtaniemen lyyriseen esseeseen Kantaa, kahlata ja Loikalan siitä kääntämään englanninkieliseen versioon (To Carry, To Wade). Teksti julkaistaan kokonaisuudessaan Mustarinda-seuran lehdessä elokuussa. Essee kietoutuu Mustarinda-seuran taloa ympäröivän suon ja metsän tuntuihin Paljakanvaaralla, Kainuussa, ja kysyy millaista on kokea pintaa ja ainetta kahlaamalla siinä. Kahlauksen liike on esityksen liikettä: kahlauksessa myötääminen ja vastustaminen tanssivat keskenään. Kutsumme osallistujia kahlaamaan kanssamme Mustikkamaan rantavedessä, mutta esitystä on mahdollista kokea myös kuivalta maalta käsin. Kokoontumispaikkana ennen esitystä klo 17:30 toimii Korkeasaaren parkkipaikka Mustikkamaalla (Mustikkamaantie 10), josta kävelemme yhdessä läheiselle esityspaikalle rantaveden ääreen. Osallistujat voivat halutessaan tuoda mukaan omat kumisaappaansa, tai muut kahlaamiseen sopivat jalkineet. Esityksen kesto on n. 45 minuuttia. Esitys on ilmainen, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittaudu
Rankkasateen tai myrskyn sattuessa esitys siirtyy Tiivistämölle (Kaasutehtaankatu 1).