Runokuu OFF: Lauantai

Runokuu OFF on Runokuu-festivaalin uusi ohjelmakokonaisuus, joka järjestetään 26. – 27.8. klo 13 – 21 pääosin Rosebud Sivullinen -kirjakaupan stagella. OFF on suomalaisen kirjallisuuskentän moninaisten toimijoiden mahdollisuus järjestää omannäköistään ohjelmaa Runokuun puitteissa.

Lauantaina 27.8. klo 14 – 15 ohjelman avaa runoilija Jenni Hurmerinnan kaikille avoimella ja osallistavalla performanssillaan ”Runoröntgen”, jossa osallistujat saavat istahtaa yksitellen Hurmerinnan runovastaanotolle. Vastaanottokäynnillä Hurmerinta pyrkii avoimen, läsnäolevan kohtaamisen myötä ikään kuin läpivalaisemaan osallistujan ja tuottamaan hänestä runollisen muotokuvan, jonka on tarkoitus tavoittaa ja heijastaa jotain olennaista pinnallisen ulkomuodon ohella myös henkilön sisäisestä maailmasta.

Klo 15 – 16 Suomen Lausujain Liiton taiteilijat esittelevät otteita vuoden 2021 runokattauksesta perinteisessä lukutapahtumassa ”Tämänpäiväiset runot”. Lausujina Talvikki Eerola, Milla Hilke, Jussi Lankoski ja Annika Niemelä.

Klo 16 – 17 Suomen lausujaliiton taiteilijajäsenistä koostuva Runoryhmä Säie lausuu Parkko kustannuksen toimittamaa käännösrunoutta ohjelmassaan ”Ilta tuo takaisin kaiken”. Mukana mm. Paul Celanin, T.S Eliotin, Jaan Kaplinskin ja Tõnu Õnnepalun runoja. Lausujina Sampo Harju, Hillevi Kilpeläinen, Maija Paunio ja Lari Ylönen. Tämän jälkeen roolirunoja kokoelmastaan Pompeji lausuva Pirjo Kotamäki seuranaan Lari Ylönen tuovat menneen maailman nykyhetkeen.

Klo 17 – 18 ovat luvassa nuoria nykyrunoilijoita edustavat Eeva Åkerblad ja Aleksi Wilenius. Åkerbladin tarinallisuutta ja runokieltä yhdistävässä teoksessa Huolenpitoja tutkitaan hoivan ja huolenpidon teemoja. Wilenius lausuu kokoelmastaan Älä kerro tätä – tunnustuksia, joka pohtii ihmisen todellista minuutta ja hyvän elämän epätasaisia edellytyksiä.

Alkuillasta klo 18 – 19 Lina Bonde ja Maiju Pohjola käsittelevät äitiyteen ja  vanhemmuuteen liittyviä teemoja eri näkökulmista ja eri kielillä, kun Bonde lausuu runoteoksestaan om er mamma & om mig ja Pohjola kokoelmastaan Ettei yötä enää.

Klo 19 Lea Kalenius lukee teoksestaan Tupakoin beigessä tuulessa , ja klo 20 – 21 illan päättää Hillevi Kilpeläinen lausumalla Helvi Hämäläisen runoja sekä esittämällä katkelman monologistaan Minä kirjoitan, minä kirjoitan- monologi Helvi Hämäläisen elämästä.

Runokuu OFF -tapahtuma on maksuton.

Tapahtumat striimataan Rosebudin YouTube-kanavalle, Sivullinen_Stage:lle.

Yhteistyössä Rosebud Sivullinen.

RUNOKUU OFF -OHJELMAA MUUALLA:

”Runo – Näky – Huumaus: Tanssidramaattinen sarja”. Martta Bröyerin käyttämät runot kohtaavat nykyrunouden ja hänen liikekielensä vaikutteet sulautuvat nykytanssiin. Esiintyjinä tanssitaiteilija Tiia Hämäläinen ja äänitaiteilija Marika Hyvärinen.

AIKA: Lauantai 27.8. klo 12, 14 ja 16

PAIKKA: Ruiskumestarin talon piha (Kristianinkatu 12), sateen sattuessa Helsingin kaupunginmuseon aulaa (Aleksanterinkatu 16).

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Sijainti

Kaisaniemenkatu 5, 00100 Helsinki