Valaisematon aukio – runoluenta Uutelan metsässä

Raisa Marjamäki johdattaa pienelle metsäaukealle kaupungin reunalla täydenkuun aikaan.

Esityksen keskiössä ovat reuna-alueet, periferiat ja syrjät. Periferiasta näkee keskukseen, mutta kun ollaan kaiken keskellä kirkkaassa järjestäytyneessä loisteessa, nähdään tasan se missä ollaan ja hyvin huonosti se, mikä keskusta ja kirkkautta ympäröi. Minkä havaitsemiseen vaaditaan pimeyttä? Mitä ei voi ihmistoimin valaista?

Iltametsässä kuullaan ihmiskieltä, ehkä jonkin muunkin mieltä.

Marjamäen matkaan lähdetään Vuosaaresta Kahvila Kampelan edustalta ja muutaman sadan metrin pituinen reitti esityspaikalle kulkee Uutelan ulkoilualueella. Esityspaikka sijaitsee maastossa ja sinne kuljetaan metsäpolkuja pitkin, joten valitettavasti tapahtuma ei ole esteetön. Järjestäjät opastavat tapahtumapaikalle ja huolehtivat turvallisuudesta.

Pääsylippuna tapahtumaan toimii metsäaiheinen lause, joka kerrotaan Marjamäelle tapahtumapaikalle saavuttaessa. Pukeuduthan tapahtumaan sään mukaisesti. Voit halutessasi ottaa myös istuinalustan tai viltin mukaan, jotta esityksen kuunteleminen sujuu mukavasti.

Tapahtuma on maksuton. Tapahtuman turvallinen osallistujamäärä on tämänhetkisillä ohjeilla 20 henkilöä. Ilmoittautuminen avautuu 9.8. tämän linkin kautta.

Huomioithan, että lippujono vapautetaan iltaklubeilla puoli tuntia alkamisen jälkeen ja keskustelutilaisuuksissa tilaisuuden alettua, joten olethan ajoissa paikalla.

Yhteistyössä Vuotalo

Tutustuthan turvallisuusohjeisiimme tästä.

Sijainti

Uutelantie 1, 00990 Helsinki